Museorakennusten kunnostusprojekti 2016-2018

 

Peltolan Mäkitupalaismuseon kunnostusprojekti 2016-2018

 

Vuoden 2016 aikana Luhangan Kotiseutuyhdistys aloittaa museolla 3 vuotta kestävän kunnostusprojektin. 

Projektin rahoitukseen Luhangan Kotiseutuyhdistys on saanut tukea Euroopan Maaseudun Kehittämisen Maatalousrahaston Leader-ryhmältä. Projektin kokonaiskustannus on 33 690€ josta tukien osuus on kokonaisuudessaan 22 583€.

Projektin etenemisestä ja kulloisistakin työkohteista tulee erikseen tietoa tällä sivulla, kun ne aloitetaan. Korjaustyöt tehdään pääosin talkootyönä.Työt pyritään tekemään niin etteivät museovieraat häiriydy. Pahoittelemme kuitenkin jos häiriötä syntyy.

Kunnostuksen perusperiaatteet

Peltolan mäkitupalaismuseo on arvotettu valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Museon ja sen ympäristön hoito- ja kunnostustyot on toteutettava erityisen huolella perinteisiä materiaaleja ja työtapaoja käyttäen. Mäkitupalaisuuteen kuuluu rakennusten kerroksellinen korjaaminen, paikkaaminen, kohentelu tarpeen mukaan, sillä varallisuus on ollut niukkaa ja näin ollen raaka-aineiden hankkiminen satunnaista. Siksi on erityisen tärkeää, ettei kunnostustyössä ohiteta tätä näkökulmaa. Rakennuksia ei saa ylikunnostaa, sillä silloin menetetään tavoiteltu mäkitupalaisasumuksen vaatimaton olemus. Huomattavaa on myös se, että alueella asuttiin vielä 1950-luvulla. Kunnostuksessa korjataan vain ihan välttämättömät rakennusten osat ja nekin noudattaen entistä tapaa. lkään kuin vain vanhat osat vaihdetaan uusiin. Rakennusten oikaisut, kengittämiset ja kattamiset ovat olleet jo asukkaiden aikana tavanomaisia tehtyjä korjaustöitä. Museona jatketaan samaa perinnettä.

Kunnostettavat kohteet ja tilanne 2018 alussa.

1. Juliuksen talo: Vesikattokorjaukset (päre) ja piipunjuuren tiivistys. Päätyhuoneen lattian nosto ja korjaukset (lankku), alavasojen uusiminen, multapenkin poisto. Uunin rakenteiden tutkiminen, pinnan siistiminen. Välieteisen lankkulattian uusiminen ja seinän oikaisu. Tienpuoleisen päädyn nosto ja kiviperustuksen korotus. Pinkopahvit säilytetään, jos pysyvät ehjänä, tarvittaessa vaurioituneen pinnan korjaus. Kaikki toimenpiteet tehty 2016-2017 aikana.

2. Särentäaita (uusitaan 230 m matkalta): Seipäät 460 kpl (seiväspareihin). Sivutuennat 230 kpl. "Särentäpuut" 7 x 23A m. Pääosin tehty. Pientä viimeistelyä vielä 2018 aikana.

3. Kalustoaitta: Peruskivetyksen korjaus ja korotus sekä rakennuksen oikaisu. Tehty 2017 aikana.

4. Pellava-aitta: Vesikaton osittainen uusiminen, aluslaudoitus, tuohi, uudet räystäspuut ja uudet malot. Uusi alushirsikierto ja nosto "puujaloille" Katto tehty 2017 aikana. Alushirsikierto ja hosto uusille puujaloille tehdään 2018 aikan.

5. Suurosen navetta: Alushirsikierron uusinta ja peruskiveyksen korotus. Tehty 2017 aikana.

6. Metsästys- ja kalastusvälineaitta: Pärekaton uusiminen toiselle lappeelle ja uudet räystäslaudat. Perustuksen nosto kiville. Tehty 2017 aikana.

7. Ompelijan huone: Eteisen lattian nosto ja oikaisu sekä lattialankutuksen uusiminen. Tehty 2017 aikana.

8. Savusauna: Alushirsikierron uusinta ja perustuskiveyksen korotus. Tehdään kesällä 2018.

9. Keittokodat (2 kpl). Keittokotien kunnostus ja uusiminen (saunalla oleva). Molemmat keittokodat on uusittu 2016-2017 aikana.

10. Muut yleiskorjaukset rakennuksissa: Pärekattojen korjauksia. Piipunjuurien tiivistämiset. Räystäiden korjauksia.  Tehdään pääosin 2018 aikana.

11. Hyönteisten ja muurahaisten torjunta: Myrkytykset ja pesinnän hävitys puurakenteista. Suoritetaan pääosin 2018 aikana.

Korjausprojektin edistyminen 2016

Museon 3-vuotta kestävä kunnostusprojekti on jo täydessä vauhdissa. 

Ensimmäisenä työnä päätettiin uusia museoaluetta ympäroivä särentäaita 230 m matkalta.

Esivalmisteluja tehtiin pienen paikallisen ryhmän talkootyönä useina päivinä. Vanhan aidan purkuun ja uuden rakentamiseen meni talkooryhmältä kolme täyttä talkoopäivää. Ikävää että kuvaaja ei päässyt silloin paikalle. Ohessa kuvia aitamateriaaleista ja valmiista kunnostetusta aidasta.

Koska keittokotaan meni samoja materiaaleja kuin aitaan niin talkooväki jatkoi kunnostamalla toisen keittokodista.

Kunnostustyötä jatkettiin edelleen aitan pärekaton kunnostuksella. Viisi ahkeraa talkoomiestä käytti kokonaisen päivän vanhan katon purkuun ja uuden pärekaton naulaamiseen. Ohessa kuvia talkootyöstä.

Talven aikana Juliuksen rakennus tyhjenneettiin talkoovoimin ja talo suoristettiin ja kunnostettiin sisältä.

Kunnostustyöt kesällä 2017.

Kevään siivoustalkoiden yhteydessä osa Juliuksen talon tavaroista siirrettiin takaisin ja talo on taas esittelykunnossa. Kesän mittaan kuitenkin talon sisäosia vielä kunnostettiin lisää. Sisäkattoa ja uunien muurauksia uusittiin ja korjailtiin.

Pienempiä rakennusten oikomisia, lattioiden korjauksia ja tontin lahojen puiden kaatoa on jo tehty ennen 2017 museon avaamista yleisölle.

Pellava-aitan kattotuohet on tulleet ja odottavat sopivaa hetkeä talkooporukan koolle kutsumiseksi. 

Kattotalkoot aloitettiin vanhan katon purulla ja uuden katonpohjan teolla. Viisi ahkeraa talkoomiestä ahersi lähes koko päivän.

Heinäkuun lopussa pidettiin Pellava-aitan tuohikattotalkoot perhetapahtuman muodossa. talkooväkeä saatiin hyvin paikalle ja sää oli juuri oikea tuohikaton tekoon. Yle Keski-Suomi teki tapahtumasta radio-ohjelman ja YLE1 näytti katon tekoa paikallisuutisissa. Linkit molempiin sekä tuohikattotalkoiden kuva-albumiin alla.

YLE Radiohaastattelu (n 28 min alusta)

YLE1 paikallisuutiset

YLE uutissivujen artikkeli

Tuohikaton tekovideo

Linkki korjausprojektin kuva-albumiin.

 

 

 

2017 korjaustalkoot

Ei tapahtumia